Avoin Yliopisto

Turvallisuus (tai vaarallisuus) on tuotteisiin, koneisiin, järjestelmiin ja prosesseihin liittyvä ominaisuus. Joissain tuotteissa, kuten esimerkiksi autot tai vaikkapa hissit ja nostolaitteet, turvallisuus on tärkeä tuotteen markkinointiin liittyvä argumentti. Toisenlaisissa tuotteissa turvallisuus ei välttämättä korostu päätöksenteossa, mutta silloinkin hyväksyttävän turvallisuuden saavuttaminen on perusedellytys tuotteen vapaalle markkinoinnille Euroopassa. Turvallisuuskriittisillä toimialoilla, kuten ydinvoima ja kemianteollisuus, turvallisuus on puolestaan koko toiminnan edellytys.

Olipa tuote tai järjestelmä mikä tahansa, turvallisuus ei synny itsestään - Turvallisuus pitää suunnitella.

Opintojakson suoritettuasi osaat selittää yksittäisten laitteiden, laajojen tuotantojärjestelmien sekä prosessiteollisuuden turvallisuussuunnittelun periaatteet ja menetelmät. Tunnet keskeiset turvallisuustekniikan teknologiat ja osaat suunnitella niitä. Osaat myös kehittää sekä yksittäisten laitteiden että laajojen prosessien turvallisuutta. Pystyt myös listaamaan koneen ohjeita, merkintöjä ja teknistä dokumentointia koskevat olennaiset vaatimukset ja osaat toteuttaa EU:n koneasetuksessa vaaditut toimenpiteet, jotka ovat edellytys koneiden vapaalle markkinoinnille ja käyttöönotolle EU-alueella. Tunnet koneiden ja tuotantojärjestelmien hankintaan liittyvät turvallisuusvaatimukset.

  • Opettaja
    Jouni Kivistö-Rahnasto